Kyllä siellä jonkun sydän sykkii oikein napakasti. Ihanaa. Ja luulenpa, että se joku myös potkii jo. Pikku ukkeli. Tai akkeli. Itse asiassa neuvolan jälkeen minulla on ollut sellainen olo, että voihan se olla tyttökin (kappas). Neuvolantäti kyseli oireista, ja tajusin siinä itsekin, että on vähän erilaista kuin kahdella muulla kerralla. Täti tuumi, että jos se onkin tyttö. Ne suuret erot aikaisempiin kertoihin verrattuna on se tämänhetkinen älytön herkistymiskyky ja se, etteivät rinnat ole olleet tällä kertaa oikeastaan yhtään arat, paitsi nyt vähitellen. Kahdessa muussa raskaudessa tissikipu oli aika selkeä alkuraskauden oire. No juu, tosi vakuuttavaa. Ihan kuin raskaudet eivät voisi olla erilaisia ihan samaakin sukupuolta odottaessa.
Vekara tosin vahvisti tyttöoloa: Äitin mahassa voisi kasvaa pikkusisko. Voisi vaikka.
Mutta rehellisesti voin sanoa, että molempi parempi.
Rv 16+4.
perjantai 4. huhtikuuta 2014
tiistai 25. maaliskuuta 2014
15+0
Olen tainnut olla jo neljä kuukautta raskaana. 16. raskausviikko. Hurjaa. Jouluyllätyksemme lienee jo yli kymmensenttinen ja viuhtoo menemään tuolla alhaalla. Luulen tuntevani kaverin hipsuttelut. Tuttuja tumpsahduksia odotellessa.
Ja torstaista neuvolaa odotellessa. Ihanaa päästä kuulemaan sydänäänet.
Maha alkaa olla mahdoton piilottaa - ellen halua näyttää hemulilta. Harrastusporukassa vielä tietämättömät olivat eilen spekuloineet tilaani, joten asia alkaa siis tosiaan näkyä muillekin. Tänään kerroin myös töissä parille kollegalle, kun oli hyvä tilaisuus. On ihan kiva alkaa paljastua, niin ei tarvitse koko ajan puhua syksyn työkuvioista ympäripyöreästi tai naureskella mukana, kun joku vitsailee kolmekymppisbileideni jälkeisestä krapulastani. Jota ei siis tietenkään ollut.
On myös ihan kiva, jos raskauden paljastamiselle saa jonkin aasinsillan. Ei ole ihan helppoa yhtäkkiä kesken peruskahvipöytäkeskustelun, siinä päivän polttavien kysymysten lomassa vaan tokaista, että niin muuten, olen raskaana. Mutta kovin pitkään ei tosiaan tarvitse tästä enää huolehtia, koska venymisen jälleen aloittanut napani kyllä kertoo kaiken kaikille ihan kohta.
Olen jo ehtinyt tympääntyä jospa se nyt on tyttö -tyyppisiin lausahduksiin. Kukaan ei varmasti tarkoita mitään pahaa, mutta ärsyttää vähän kuitenkin. Emme me halunneet toistakaan lasta sen takia, että se olisi tyttö. Itse olen ajatellut jo pitkään ennen tätä raskauttakin, että minä olen poikien äiti. Mutta jää nähtäväksi. On se tyttökin tietenkin ihan yhtä tervetullut! Olen myös miettinyt, että olisi hauskaa, jos sukupuoli paljastuisi vasta synnytyksessä. Mutta en tiedä, maltanko odottaa sinne asti.
Kerroimme Vekaralle. Hän vaikutti ihan innostuneelta. Itse asiassa hänkin meni innostumaan siitä, että jos siellä onkin pikkusisko. Kysyi minulta sitten vähän myöhemmin, että mikä siellä sinun mahassa kasvaakaan. Kuka siellä on?
Sehän tässä niin jännittävää onkin. Mutta kuka lienetkään, pidän sinusta jo nyt.
Ja torstaista neuvolaa odotellessa. Ihanaa päästä kuulemaan sydänäänet.
Maha alkaa olla mahdoton piilottaa - ellen halua näyttää hemulilta. Harrastusporukassa vielä tietämättömät olivat eilen spekuloineet tilaani, joten asia alkaa siis tosiaan näkyä muillekin. Tänään kerroin myös töissä parille kollegalle, kun oli hyvä tilaisuus. On ihan kiva alkaa paljastua, niin ei tarvitse koko ajan puhua syksyn työkuvioista ympäripyöreästi tai naureskella mukana, kun joku vitsailee kolmekymppisbileideni jälkeisestä krapulastani. Jota ei siis tietenkään ollut.
On myös ihan kiva, jos raskauden paljastamiselle saa jonkin aasinsillan. Ei ole ihan helppoa yhtäkkiä kesken peruskahvipöytäkeskustelun, siinä päivän polttavien kysymysten lomassa vaan tokaista, että niin muuten, olen raskaana. Mutta kovin pitkään ei tosiaan tarvitse tästä enää huolehtia, koska venymisen jälleen aloittanut napani kyllä kertoo kaiken kaikille ihan kohta.
Olen jo ehtinyt tympääntyä jospa se nyt on tyttö -tyyppisiin lausahduksiin. Kukaan ei varmasti tarkoita mitään pahaa, mutta ärsyttää vähän kuitenkin. Emme me halunneet toistakaan lasta sen takia, että se olisi tyttö. Itse olen ajatellut jo pitkään ennen tätä raskauttakin, että minä olen poikien äiti. Mutta jää nähtäväksi. On se tyttökin tietenkin ihan yhtä tervetullut! Olen myös miettinyt, että olisi hauskaa, jos sukupuoli paljastuisi vasta synnytyksessä. Mutta en tiedä, maltanko odottaa sinne asti.
Kerroimme Vekaralle. Hän vaikutti ihan innostuneelta. Itse asiassa hänkin meni innostumaan siitä, että jos siellä onkin pikkusisko. Kysyi minulta sitten vähän myöhemmin, että mikä siellä sinun mahassa kasvaakaan. Kuka siellä on?
Sehän tässä niin jännittävää onkin. Mutta kuka lienetkään, pidän sinusta jo nyt.
maanantai 3. maaliskuuta 2014
12+0
Jälleen yksi ultra takana ja kolmas lapsemme nähty kuvaruudulla. Jostain syystä jännitti ehkä eniten ikinä mennä juuri tähän ultraan. Kun pikku ihminen ilmestyi näyttöön, ajattelin heti että no niin, se ei liiku. Mutta liikkui se sittenkin ja kaikki on hyvin ja ihan normaalisti. Ilmeisesti tämä homma muuttuu ainakin omalla kohdallani sitä ihmeellisemmäksi ja epäuskottavammaksi, mitä useammalla kierroksella jo mennään. Mutta siellä se pikkuinen mytty heilui sisuksissani. Laskettu aika myöhästyi neuvolan määrittämästä ajasta, jota en ole itse käyttänyt ollenkaan, kun en uskonut sen paikkansa pitävyyteen, mutta aikaistui päivällä itse laskemastani. Sopivasti siis maanantaisin siirrytään uusille viikkolukemille. Ja nyt on jo menossa ensimmäisen kolmanneksen viimeinen viikko!
Kuten muillakin kerroilla, raskausoireet alkavat toistaiseksi helpottaa toiselle kolmannekselle siirryttäessä. Melkein voisi kuvitella, ettei raskaana olisikaan. Yötkin saattaa pystyä nukkumaan ilman vessakeikkoja (tosin Vesseli kyllä pitää edelleen huolen, että sängystä saa silti nousta tasaisin väliajoin...). Oikeastaan selkein oire tällä hetkellä taitaa olla se, että herkistyn edelleen vähän kummallisistakin asioista. Esimerkiksi olympialaisten seuraaminen oli aika raskasta puuhaa tällä herkistymiskynnyksellä.
Yksi asia kylläkin paljastaa minut ihan kohta ihan kaikille. Tässä kun vielä vähän koittaa asiaa salailla, on turha haaveilla mistään tyköistuvien vaatteiden käyttämisestä, vaan ykköskamppeita ovat kaikki telttamaiset kaavut, jotka piilottavat keskivartalon kivasti. Tuleepahan vähän treenattua vatsalihaksia, kun koittaa etenkin töissä vetää pömpöttävää masua sisään. Mutta kohta ei enää kunto riitä.
Kuten muillakin kerroilla, raskausoireet alkavat toistaiseksi helpottaa toiselle kolmannekselle siirryttäessä. Melkein voisi kuvitella, ettei raskaana olisikaan. Yötkin saattaa pystyä nukkumaan ilman vessakeikkoja (tosin Vesseli kyllä pitää edelleen huolen, että sängystä saa silti nousta tasaisin väliajoin...). Oikeastaan selkein oire tällä hetkellä taitaa olla se, että herkistyn edelleen vähän kummallisistakin asioista. Esimerkiksi olympialaisten seuraaminen oli aika raskasta puuhaa tällä herkistymiskynnyksellä.
Yksi asia kylläkin paljastaa minut ihan kohta ihan kaikille. Tässä kun vielä vähän koittaa asiaa salailla, on turha haaveilla mistään tyköistuvien vaatteiden käyttämisestä, vaan ykköskamppeita ovat kaikki telttamaiset kaavut, jotka piilottavat keskivartalon kivasti. Tuleepahan vähän treenattua vatsalihaksia, kun koittaa etenkin töissä vetää pömpöttävää masua sisään. Mutta kohta ei enää kunto riitä.
tiistai 18. helmikuuta 2014
10+0
Täysi kymppi täynnä kolmoskierroksella. Pikku alkiomme on jo ehtinyt kasvaa sikiöksi. Taas kerran uskomatonta, että jotain neljän sentin mittaisella kaverilla alkaa olla rakenteet kasassa. Siellä se heiluu. Tai niin ainakin edelleen oletan. Ensimmäistä ultraa saa odottaa vielä puolitoista viikkoa.
Mutta kyllä siellä jonkun täytyy olla. Pahin väsymys alkaa ehkä helpottaa, mutta muita oireita on edelleen. Kun on nälkä, se todella on. Palelee vieläkin ajoittain. Rinnat alkavat ehkä vasta nyt vähän turvota. Tosin eivät ne ihan normaalit ole viime aikoina ehtineet kovasti ollakaan, kun vasta olen pari viikkoa ollut kokonaan imettämättä. Farkkujen vyötärö kiristää.
Olemme kertoneet muutamille kavereille raskaudesta. Ovat olleet vähän puulla päähän lyötyjä. Toki iloisiakin, mutta taitavat pitää meitä hieman hulluina. Kai me ollaankin. Mutta nyt en enää vaihtaisi tätä olotilaa siihen, että mitään ei olisikaan tapahtunut.
Isovanhemmat ajattelimme järkyttää vasta ultrakuvalla. Odotan innolla!
Mutta kyllä siellä jonkun täytyy olla. Pahin väsymys alkaa ehkä helpottaa, mutta muita oireita on edelleen. Kun on nälkä, se todella on. Palelee vieläkin ajoittain. Rinnat alkavat ehkä vasta nyt vähän turvota. Tosin eivät ne ihan normaalit ole viime aikoina ehtineet kovasti ollakaan, kun vasta olen pari viikkoa ollut kokonaan imettämättä. Farkkujen vyötärö kiristää.
Olemme kertoneet muutamille kavereille raskaudesta. Ovat olleet vähän puulla päähän lyötyjä. Toki iloisiakin, mutta taitavat pitää meitä hieman hulluina. Kai me ollaankin. Mutta nyt en enää vaihtaisi tätä olotilaa siihen, että mitään ei olisikaan tapahtunut.
Isovanhemmat ajattelimme järkyttää vasta ultrakuvalla. Odotan innolla!
torstai 23. tammikuuta 2014
LA
Tulin raskaaksi neljännessä kierrossa synnytyksen jälkeen. Kiertoni ei oikein ehtinyt vielä asettua tasaiseksi, joten en kylläkään ihan varmaksi tiedä, että monettako päivää kuukautiseni olivat myöhässä, kun tuolla aikaisemmassa kirjoituksessa niitä odottelin. Note to self: jos kuukautiskierto ei ole säännöllinen, varmat päivät eiii ole se ihan kaikkein käyttökelpoisin ehkäisykeino.
Tässä eräänä iltana yritin kuitenkin määrittää laskettua aikaa nettilaskureilla. Ei me kuitenkaan ihan koko viimeisintä kuukautiskiertoa olla lakanoiden välissä vietetty, joten vähän pystyin haarukoimaan, että milloin se hedelmöittyminen olisi voinut tapahtua.
Laskettu aika osunee joka tapauksessa syyskuun puolivälin tienoille. Ei sillä, että sillä päivällä päivälleen olisi väliäkään, mutta on raskausviikkojen ja päivien kertymistä ihan kiva tietenkin seurata. Tänään mennään omien laskujeni mukaan rv 6+2.
Kysyin tänään Vekaralta, olisiko kivaa, jos meille vielä joskus tulisi vauva. Ensin vastaus oli myöntävä, mutta aika pian alkoi mietityttää. Ai meillekö? Ai tännekö? Eiku minä muutun vauvaksi! Onneksi vielä ei ole aika sen enempää vaivatakaan pikkuista päätä toisella pikkusisaruksella. Ensimmäisessäkin on vielä ihan riittävästi käsiteltävää.
Tässä eräänä iltana yritin kuitenkin määrittää laskettua aikaa nettilaskureilla. Ei me kuitenkaan ihan koko viimeisintä kuukautiskiertoa olla lakanoiden välissä vietetty, joten vähän pystyin haarukoimaan, että milloin se hedelmöittyminen olisi voinut tapahtua.
Laskettu aika osunee joka tapauksessa syyskuun puolivälin tienoille. Ei sillä, että sillä päivällä päivälleen olisi väliäkään, mutta on raskausviikkojen ja päivien kertymistä ihan kiva tietenkin seurata. Tänään mennään omien laskujeni mukaan rv 6+2.
Kysyin tänään Vekaralta, olisiko kivaa, jos meille vielä joskus tulisi vauva. Ensin vastaus oli myöntävä, mutta aika pian alkoi mietityttää. Ai meillekö? Ai tännekö? Eiku minä muutun vauvaksi! Onneksi vielä ei ole aika sen enempää vaivatakaan pikkuista päätä toisella pikkusisaruksella. Ensimmäisessäkin on vielä ihan riittävästi käsiteltävää.
Blogiahdistus
Juuri kun olin saanut blogiuudistuksen tehtyä ja vähän tarkennettua itselleni, että mitä tänne haluaisin kirjoitella, pärähtikin raskaustikkuun kaksi viivaa ja sisäinen bloggarini on taas ihan sekaisin. Ensinnäkin poistin vanhan blogini tekstit pois julkisuudesta. Itselleni ne toki talletin - niitä on ollut mukava lukea - mutta jotenkin helpotti, kun sain ne pois muiden silmistä.
Raskausuutisen täällä jaettuani minua alkoi ahdistaa, että entä jos joku tuttuni lukee tätä ja tunnistaa minut... No ei se tietenkään mikään maailmanloppu ole, mutta olisi kiva, jos sellainen mahdollinen henkilö kertoisi minulle, että vierailee Vekaralassa.
Nyt tämä siis on taas toistaiseksi myös raskausblogi. Mahdolliseen nt-ultraan asti yritän pysyä anonyyminä. Sen jälkeen kestän, vaikka minut joku tästä uudestakin blogista tunnistaisi. :)
Raskausuutisen täällä jaettuani minua alkoi ahdistaa, että entä jos joku tuttuni lukee tätä ja tunnistaa minut... No ei se tietenkään mikään maailmanloppu ole, mutta olisi kiva, jos sellainen mahdollinen henkilö kertoisi minulle, että vierailee Vekaralassa.
Nyt tämä siis on taas toistaiseksi myös raskausblogi. Mahdolliseen nt-ultraan asti yritän pysyä anonyyminä. Sen jälkeen kestän, vaikka minut joku tästä uudestakin blogista tunnistaisi. :)
maanantai 20. tammikuuta 2014
Claire
Konsultoin vielä viime viikolla digitaalista ystäväämme Clairea, ja kyllä hänkin oli sitä mieltä, että raskaana ollaan. Tosin tulos oli vasta 2-3 viikkoa, eli tämänkertainen salamatkustaja lienee saanut alkunsa jouluviikolla, jolloin oletin ovulaation jo olleen ohi.
Tällä hetkellä selkeimmät raskausoireet minulla ovat jälleen palelu, nälkä, vessassa ramppaaminen ja ajoittainen jomotus yhdessä ja samassa kohtaa alavatsalla. Siellä se pieni lurjus majailee. Samanlaista tämä alku on kuin aikaisemmissakin raskauksissa - heti jos ei tarvitsekaan mennä vessaan kahden minuutin välein tai jomotus lakkaa, luulen kuvitelleeni kaiken.
Siltikin soitin tänään äitiysneuvolaan. Aika hämärää. Neuvolantäti ei ollut moksiskaan, vaikka ajattelin hänen heti läksyttävän minua ehkäisyn huolimattomasta käytöstä. Nyt on tällekin raskaudelle sovittu ensimmäinen neuvolakäynti parin viikon päähän. Here we go again.
Tällä hetkellä selkeimmät raskausoireet minulla ovat jälleen palelu, nälkä, vessassa ramppaaminen ja ajoittainen jomotus yhdessä ja samassa kohtaa alavatsalla. Siellä se pieni lurjus majailee. Samanlaista tämä alku on kuin aikaisemmissakin raskauksissa - heti jos ei tarvitsekaan mennä vessaan kahden minuutin välein tai jomotus lakkaa, luulen kuvitelleeni kaiken.
Siltikin soitin tänään äitiysneuvolaan. Aika hämärää. Neuvolantäti ei ollut moksiskaan, vaikka ajattelin hänen heti läksyttävän minua ehkäisyn huolimattomasta käytöstä. Nyt on tällekin raskaudelle sovittu ensimmäinen neuvolakäynti parin viikon päähän. Here we go again.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)